tiistai 26. joulukuuta 2017

Raksaviikko 26 - Kiintokalusteet saapuvat


Tällä viikolla oli vuorossa taas yksi iso ja näyttävä askel kun Omega-keittiöiden kiintokalusteet saapuivat. Sievitalon muutovalmis talotoimitukseen kuuluu Omega-keittiöiden kotimaiset keittiöt ja kiintokalusteet.

Olimme käyneet keväällä Lahdessa Omega-keittiöiden toimipisteellä ja suunnitelleet Hannun kanssa ylä- ja alakerran keittiöt ja vaatekaapit sekä alakerran wc:n, eteisen ja kodinhoitohuoneen kiintokalusteet. Tosin suunnitelmat muuttuivat moneen kertaan projektin edetessä ja muiden sisustusvalintojen varmistuessa. Kaappien ovien väri ja malli vaihtui, tasot vaihtuivat pariinkin kertaan ja saareke alakerran keittiössä kasvoi niemekkeeksi.

Hannun käydessä aiemmin raksalla mittakäynnillä muuttui vielä yhden kaapin koko, koska alun perin suunniteltu 60 cm leveä kaappi ei olisi mahtunut siihen tilaan mihin se oli suunniteltu. Tosin tämäkin muuttui uudestaan, koska kyse oli vain yhden väliseinärungon siirtämisestä muutaman sentin verran, jotta kaapiston vaatima tila saatiin tehtyä. Seinän siirto sujuikin helposti, koska siinä vaiheessa sitä ei vielä ollut kiinnitetty kokonaan.

Suunnitelma on siis elänyt jatkuvasti. Silti kaikki muutokset, myös edes takaisin, ovat hoituneet kiireestä huolimatta sujuvasti ja nopeasti.

Yhteistyössä Omega-keittiöiden kanssa suunniteltu kiintokalustesuunnitelma toteutuisi nyt tällä viikolla kun kiintokalusteet on saatu mahdeutettua kaaoksen keskelle ja asentaja pääsee työnsä ääreen. Huippulaadukkaiden kiintokalusteiden, saranoiden ja liukuovijärjestelmien kaasaaminen sujui ammattitaitoiselta asentajalta näppärän oloisesti ja kaikki meni hyvin.

Raksalle saapui lisäksi 1000kg:n edestä laminaattia ja 300kg listoja, joille etsimme säilytyspaikan ja kannoimme sisälle taloon. Listoittaja olisi siis seuaavana vuorossa kun tämä vaihe tehty.

Laatoituksia tehtiin taas eteenpäin ja senkin osion saralla alkoi näyttää hyvältä. Lisäksi putkimiehet saapuivat nostamaan VILP:n sisä- ja ulkoyksiköt paikoilleen, sekä tekemään alustavia putkiasennuksia laitteille.

Kiitos Sievitalon joustavan sähkösuunnittelun, olimme saaneet sovittua, että tilaamme itse tarvittaville osin Schneiderin Exxact-sarjan anthrasit-sähkökalusteita, jotka saapuivatkin jo raksalle odottamaan sähkömiestä. Myös Virosta Konenet.fi:stä tilaamamme kodinkoneet saapuivat tämän kaiken positiivisen hässäkän keskellä.

Viikonloppuna timpurit asentelivat jälleen mdf-paneelia. Päällimmäisenä viikosta kuitenkin jää mieleen pitkään odotetut Omega-keittiöiden upeat tuotteet ja sujuva asennus.













Omega-keittiöt käyttävät laadukkaita Blumin saranoita










Saunan lattia vesieristetty

Vesieristeen kuivuttua oli vuorossa laatoitus




Schneider Exxact



Spore- ovikello.

Sähkökalusteita, Airam valaisimia ja lattialämmitystermostaatteja...

Konenet kodinkoneet

Lattialaminaatit

Alakerran Quick Step lattialaminaatit O&O Betonipuu

Yläkerran lattialaminaatit Loc Floor valkosaarni Sievtalon vakiomallistosta

Liesituuletin ja aktiivisuodatinmoduuli hakevat paikkaansa

Yk-keittiö




KHH

KHH pyykinpesukoneen ja kuivausrummun paikka



Niemekkeeksi muuntautunut saareke




Vaatekaapisto


Hups

Pihakin alkaa näyttää tasaisemmalta

OH spot-valaisimien paikat
Omega-keittiöt SUURELLA SYDÄMELLÄ 
Yhteistyössä: