Näytetään tekstit, joissa on tunniste budjetti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste budjetti. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Lämmönlähde valittu

Maalämpö tuntui pitkään parhaalta idealta, sillä siinähän saisi kylkiäisenä helposti asennettua pari konvektoria viilentämään kesähelteillä taloa maapiirin nesteellä. 

Näitä tulikin sitten taas vertailutua aika lailla ja excel-hirviön solut sen kun täyttyivät numeroista kilpailutettaessa lähes kaikki valmistajat ja jotkut vertailun vuoksi kahdesta eri paikasta. Työlästä kyllä, mutta erittäin palkitsevaa. 

Oli järkyttävää huomata kuinka eritehoisia laitteita tarjottiin ihan samoilla lähtötiedoilla. Pumput olivat 7kw-15kw tehoisia ja lämminvesivaraajien koko ihan yhtä hirveää sekamelskaa. Kaikki kuitenkin saatiin samalle viivalle ja kallistahan tuollaisen kokonaisuuden hankkiminen on. 

Lopuksi kävi niin, että vertailua tehdessäni totesin, että maalämpöjärjestelmän hankintahinta on aika suuri ja kun tulee aika korjata tai hankkia uusi, niin sekin maksaa paljon. Toisaalta käyttökustannukset ovat erittäin alhaiset verrattuna muihin lämmönlähteisiin. 

Ulkoilma-vesilämpöpumppu olisi hankintahinnaltaan puolet tai jopa alle puolet maalämpöjärjestelmän hankintahinnasta. Vertailussa ei ihan järkyttävää eroa ole vuosikustannuksissa.
Pidemmän aikavälin hintavertailussa mentiin aika pitkälle ennen kuin maalämpö voittaa kokonaiskustannuksissa Ulko-ilmavesilämpöpumpun.

Edellisessä postauksessa Lämmitysjärjestelmien elinkaari oli tietoa elinaikaodotuksista ja kustannuksista, joka osaltaan antoi pontta päätökselle lämmönlähteen valintaan.

Lopptulema oli nyt siis, että siihen mennessä kun laitteiden olettamani elinkaari on lopussa, niin tulee ihan samanhintaiseksi oli sitten kumpi laite tahansa kyseessä. Ainostaan hankintahinta nyt ja komponenttien kustannus tulevaisuudessa on maalämpöpumpun osalta kalliimpi. 

Päädyin siis ulkoilma-vesilämpöpumppuun eli tuttavallisemmin VILP.

Kommentti:

Ja ennen kuin foliohatuilla palaa käämit niin todettakoon, että postauksen ja vilpin valinnan osalta ei käytetty mitään matemaattisesti ylivertaisia laskentakaavoja, vaan ihan omaa tuntumaa ja havintoja lähdemateriaaleista ja vertailulaskureista. 

tiistai 17. tammikuuta 2017

Perustusten kilpailuttamista

Kantava sokkelipalkki ontelolaatoille Perustava.fi

Perustusten hintaa oltiin kilpailutettu aiemmassa vaiheessa jo, silloin kun tiedettiin, ettei talon pohjan mitat enää tulisi muuttumaan. Taustatyön jälkeen tarjouksia pyydettiin seuraavilta: Me-perustukset, Perustus-Ässä, Perustava, RakennusMan ja VA-Palvelu. 

Aikamoista säätöä jälleen, mutta tulipahan esim. käytyä taas R&R-messuilla verkostoitumassa. Messut on muuten hyvä paikka käydä katsomassa rakennusalan yrityksiä, koska siellä näet monta toimijaa kerralla ja saat lyhyessä ajassa hyvin paljon irti eri osa-alueista.

Tarjouksia alkoi tippumaan sähköpostiin ja toisten kanssa jumpattiin vähän enemmä kuin toisten. Emme olleet tässä vaiheessa voineet teettää perustussuunnitelmaa, joten perustustarjousten sisältöä oli hieman vaikea vertailla keskenään, koska ne olivat sisällötään hieman erilaiset. Näin jälkeenpäin voisin sanoa, että jos perustukset haluaa kilpailuttaa tarkasti, niin perustussuunnitelma olisi hyvä teettää ja lähteä sillä pyytämään tarjouksia, niin tarjoukset ovat sitten vertailukelpoisia keskenään. Vinkki: teetä perustussuunnitelma ensin ja kilpailuta sitten.

Hintaerot olivat järkyttävän isoja! Halvimman ja kelleimman ero oli reilusti enemmän kuin muutamia tuhansia. Ainoa mikä tarjouksissa oli yhtenevää oli se, että paalutusten osalta oli mukana tarkka erittely mitä mikin paalu ja paalukärki tai merkkaus maksaa. Oli niissä paalutuksissakin pieniä eroja, mutta sitä on vaikea sanoa kuinka paljon eroa tulisi viivan alle, kun paalupituuksia ei tarkkaan tässä vaiheessa tiedetty.

Perustustentekijän valinta jätettiin vielä hautmaan, mutta nyt oli tiedossa missä hintasossa liikutaan kenenkin kohdalla ja tämä olisi hyvä tieto siinä vaiheessa kun perustusurakoitsijan valinta koittaa.

Maatyöt

Joulukuu 2016. Kun vastaava työnjohtaja ja pääsuunnittelija Nalle Grönberg oli palkattu, talon paikka tontilla päätetty ja lattian korko varmistunut, niin maatyöt olivat seuraavana työnalla. Eipä osoittautunutkaan helpoksi tämä homma. Oli vaikeaa saada yrityksiltä tarjouksia ilman perustussuunnitelmaa ja lvi-kuvaa, toki ymmärtäähän sen. Muutamia tarjouksia onnistuin kuitenkin saamaan, jotta saisin tarkemmin budjetoitua tämänkin osa-alueen. Noh, puskaradio lauloi taas ja google kertoi minulle läjän vaihtoehtoja joihin olla yhteydessa kun sen aika olisi. Pelon ja tietämättömyyden tuntein urakan todellisesta hinnasta jätettiin maatöyt muhimaan ja odottamaan projektin etenemistä sopivaan hetkeen. Toivottavasti arvion kustannukset oikein...