Näytetään tekstit, joissa on tunniste talo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talo. Näytä kaikki tekstit

torstai 30. maaliskuuta 2017

Talon paikka ja korko tontilla

Muistan sen joulukuisen hetken kun aamulla töihin lähtiessä kävin varaston kautta hakemassa mittanauhaa sekä valkoisia muoviputkia auton takakonttiin, koska tänään tapaan tontilla vastaavan työnjohtajan ja pääsuunnittelijan, jonka kanssa sovimme talon sijannin ja koron. 

Lähdin poikkeuksellisen aikaisin töistä, sillä halusin etsiä kaikki rajamerkit ja laittaa niihin mukana tuomani putket, jotta merkit ovat jatkossa hyvin löydettävissä eikä VTJ:n tarvitsisi arvuutella missä ne mahtaa sijaita kun mietimme talon tulevaa paikkaa. 

VTJ/PS Nalle Grönberg kurvasi tontin kulmalle, nousi autosta ulos ja heilautti kättä tervehtiäkeen hymyssä suin: noh, mihin kohtaan haluat talon? hän kysäisee. 

Oli jännä hetki tuo talon paikan määrittely, sillä se oli ensimmäinen konkreettinen asia, joka tontilla tapahtui (jos ei oteta puidenkaato-rumbaa huomioon, jota olin aiemmin tehnyt) vaikkakin eihän siellä lopulta mitään talonkulmamerkkejä laitettukaan pystyyn, toisin kuin olin luullut. 

Aikamme siellä mittailtiin etäisyyksiä rajalta, katsottiin naapurin torpan sijaintia, suunniteltiin tulevaa piha-aluetta ja paikkaa autotallille. Tontilla oli näkyvissä hieman kalliota ja tarkemmin kun sitä tutki ja arvuutteli niin oli aika selvä, että talon ylärinteen puoli tuli jäämään sen päälle ellei taloa laskettaisi huomattavasti alemmas tontilla. En ollut innokas laskemaan taloa, koska maapohjatutkimuksen mukaan siellä olisi pehmeää ja siellä joutuisi paaluttamaan enemmän, eikä Nallekaan ollut sitä mieltä että se olisi hyvä vaihtoehto. 

Nalle teki ehdotuksensa että talo tulisi naapurin puolelta 6m rajasta ja tienpuolelta 5m rajasta. En ollut ihan samoilla linjoilla hänen kanssaan sillä liikkumavaraahan tontilla olisi. Olisin halunnut ehkä vieläkin kauemmas tiestä ja naapurista, mutta kompromisseja tontin ominaisuuksien ja talon toiselle puolelle tulevan autotallin/piha-alueen suhteen oli tehtävä. 

Lopputulos oli että naapurin puolen rajalta 8m ja tien suunnasta 6m, se on siinä.  Siitä sitten suuntasimme Nallen kanssa paikallisenne huoltoasemalle kahville puhumaan jatkosta. Käytiin paljon keskustelua jatkosta ja siitä miten homma etenee ja mitä tietoja kukin tarvitsee, kuka tekee mitä jne. Kyselin paljon Nallen kontakteja maanrakennusfirmoista, sillä itselläni ei niistä ollut hirveästi tietoa mitä nyt toistakymmentä paikallista ja ei niin paikallista firmaa olin Googlettanut. Noh, sain silloin listaani yhdeksän nimeä lisää. 

Meillä ei silloin ollut vielä edes lupakuvia, koska olimme tehneet luonnoskuviin muutoksia ja uudet olivat Sievitalolla työnalla ja odottivat vielä viimeisiä tietoja meiltä. Se ei ollut Nallelle ongelma, koska julkkareihin ja talon pohjan mittoihin ei tullut enää muutoksia. Nalle halusi, että pyydän Sievitalolta kuvat .dwg-muodossa, jotta hän saa piirrettyä kuviin maapohjatutkimuksen ja oman ammattitaitonsa antamien edellytysten mukaan lasketut tarvittavat maapohjatiedot ja korkeudet.

Aika tärkeä vaihe tuo on, sillä se tulee asettamaan lopulliset korkeudet ja muodot maa-alueille talon ympärillä, jotka sitten vaikuttavat mm. pintavesien poistumiseen jne. Pitäähän siinä myös ottaa monta rakennusmääräystäkin huomioon, jotka määräävät kallistuksia talosta poispäin jne. 

Nalle lupasi tehdä tarvittavat laskelmat työkiireistään huolimatta 2-3 viikon kuluessa. Lisäksi sovimme, että hän tekee meille lupapiste.fi:hin projektille lähtötiedot ja välittää tunnarit sinne ja siellä sitten yhdessä valmistelimme lupa-asiat kuntoon ja hyvällä tuurilla lupa-anomus on ennen joulua sitten jo jätetty.

Noh, ei ihan ehtinyt ennen joulua... Loppupeleissähän homma venyi ja vanui aina helmikuun ensimmäiseen päivään asti,Uskomattoman lupahakemuksen sisään. Nyt näen kuinka tuo joulukuinen hetki, jolloin näitä asioita käytiin läpi käy konkreettisesti toteen ja talon paikka tontille alkaa hahmottua.

Uskomattoman energinen ja helpottunut olo, että on onnistunut tuomaan toteen tämänkin vaiheen projektissa. Seuraavat haasteet odottavatkin jo edessä..
-Mr.-


maanantai 12. joulukuuta 2016

Sopivan runkorakenteen ja talopaketin valitseminen

Haluan tässä kertoa lyhyesti miten runkorakenteen ja talopaketin valintaa lähdettiin tekemään, kun päätös tontin hankinnasta oli tehty ja tähän projekiin ryhdyttiin. Tästä aiheesta ja vaiheista riittäisi todella paljon juttua, sillä kun kaikki alkoi niin lähdimme ryminällä liikkeelle ja asiaa tutkittiin, vertailtiin ja suunniteltiin erittäin intensiivisesti reilun vuoden verran. 

Alusta asti oli selvää, että rakentamisessa halutaan olla itse mukana ja projekti pilkotaan mahdollisimman moneen osaan, jotta saadaan jokaisen osa-alueen hinnoista kilpailutettua turhat kustannukset pois. Tiesimme, että itse tekeminen ja osa-alueden pilkkominen tulee tuottamaan paljon työtä ja tuskaa, mutta itsepäisinä ja määrätietoisina, omasta osaamisestamme ja kyvyistämme tietoisena, päätettiin tähän ryhtyä.

Ensimmäisenä listalla oli talon valmistustapa: hirsi-, kivi- vai puurunko? Jokaisessa vaihtoehdossa tuntui olevan omat hyvät puolensa ja jokaiseen vaihtoehtoon tuntui löytyvän ne jutut, jotka voisi itse tehdä ja joilla voisi saada kustannuksia alas. Olihan meillä tarkoituksena itsetehden saada isompi, laadukkaampi ja komea talo, mutta ennen kaikkea halusimme kaikkien tilojen olevan sopivan kokoisia, käyttötarkoitukseen hyvin sopivia, ei hukkaneliöitä.

Osaamista tai tuntemusta rakentamisesta meillä ei ole, eli ollaan ihan tavallisia pulliaisia. Vaihtoehtojen vertailu ei siis ollutkaan ihan niin simppeli ja nopea juttu. Kivrakenteisessa talonrungossakin tuntui sitten olevan paljon erilaisia variaatioita materiaalien osalta: on harkkoa, lämpöharkkoa, valuharkkoa ja EPS-harkkoa.

Lämpökivi LL400 (lamminbetoni.fi)


EPS-harkko oli pitkään tutkinnassa siitä syystä, että se olisi ollut mahdollista kasata itse ja hoitaa vain pumppuauto laskemaan kurat harkkojen sisään ja voilà, talonrunko olisi valmis. Joo, no ei se ihan noin helposti olisi mennyt, mutta lyhyesti sanottuna.

Hirsirunko olisi ollut kovin mieleinen vaihtoehto ekologisuutensa ja paremman sisäilman takia. Ja antoihan rakennustapaohjeetkin luvan siihen, kunhan käytetään lamellihirsiä ja city-nurkkaa. Tässäkin vaihtoehdossa tuli vastaan monta eri variaatiota: lamellihirsi ja sen eri variaatot ja koot, lämpöhirsi, jossa ohuempi hirsi ulkopuolella ja sisäpuolella puukuitueriste, koolaus ja sisäpaneeli sekä kokonaan erilainen vaihtoehto, jossa ulko- ja sisäpuolella ohuempi hirsi ja niiden välissä paljon puukuitueristettä.

Lamecolog-lamellihirsi (rantasalmi.fi)
Kero-lämpöhirsi (kerohirsitalot.fi)
Hirsi tuntui pitkään potentiaaliselta vaihtoehdolta ja varsinkin jälkimmäinen vaihtoehto, joka keveytensä vuoksi olisi ollut jopa helppo kasata itse, vain 15kg/m painon ansiosta. Noh, siihenkin kuvitelmaan tuli sitten lopulta stoppi, nimittäin jopa hirsirunkoa korkeampi hinta. Hirsirungossa olisi ollut sellainen kiva helppous, että kun hirret on kasattu niin valmista pintaa olisi ollut suoraan valmiina sekä sisä- että ulkopuolella.

Puurunkoisessa vahtoehdossa sitten olikin omat hommansa, sillä vaihtoehtoja tuntui olevan todella reippaasti. On suur-elementtiä, elemettiä, tilamoduulia, PreCuttia ja jopa yhtenä vaihtoehtona kokonaan tehtaalla kasattu talo joka tuodaan kokonaisena totille.

Elementti (vieskatalo.fi)
vertex.fi

Valinta ei olisi helppo. Eri valmistumenetelmien ominaisuuksien vertaileminen omiin mieltymyksiimme sopivaksi olisi myös haastavaa. Riippuen valmistusmenetelmästä ja talotoimittajasta, oli seinän väliin tulevissa eristeissä myös paljon vaihtoehtoja ja niillä tietenkin ihan erilaiset ominaisuudet.

Joitakin eivät kiinnosta nämä asiat, mutta itselleni on tärkeää tietää mistä tuleva taloni on rakennettu ja mitkä ovat sen rakenteen ominaisuudet. Onhan sillä suuri vaikutus miten talon runko käyttäytyy ja reagoi, varsinkin täällä Suomessa, missä on suuria lämpötilavaihteluita ja kosteuseroja.

Eristeissä löytyi niin polyuretaanieristettä (Ent. SPU-eriste nyk. Kingspan), Villaeristettä (mm. Isover, Paroc) kuin puukuitueristettä (Ekovilla, Hunton).

Ekovilla (polarhouse.fi)


www.isover.fi
Riippuen eristeestä, niin sitten löytyi lisäksi eri vaihtoehtoja höyrynsulusta. Hyörynsulku vaihtoehtoja oli höyrynsulkumuovi, höyrynsulkupaperi ja höyrynsulkukangas. Eristeistä ja höyrynsulusta voisi kirjoittaa pitkän oman osion, mutta ehkä tämäkin jo laittaa monet rakentamista suunnittelevat miettimään, että talon rakentaminen on valintoja täynnä ja niillä valinnoilla on vaikutusta siihen, että millaista siinä tulevassa talossa on asua ja millainen talo on ominaisuuksiltaan.

Tähän asiaan varmasti on monta mielipidettä, mutta me halusimme ehdottomasti valita hengittävän rakenteen talon sisäilman kannalta. Halusimme myös, että talo on paikallaan rakennettu. Paikallaan rakennettu on siinä mielessä meille mieleinen, että vielä rakentamisvaiheessakin on mahdollista tehdä muutoksia ja saada varmasti kaikki oikealle paikalleen. Esimerkiksi elementtitalossa pistorasiat ja katkaisijat ovat juuri siellä, minne ne on suunnitellessa paperille piirretty, eikä niitä voi enää siirtää.

Halusimme siis joustoa ja vapautta vaikuttaa asioihin vielä silloinkin kun taloa jo rakennetaan. Todellisuudessahan kaikki kyllä tulee suunnitteluvaiheessa mietittyä paikoilleen, mutta varmasti tulee tilanne vastaan, jossa pieni hienosäätö saattaa parantaa asioiden sujumista jatkossa.

Mitä meille sitten jäi vaihtoehdoiksi? Hirsitalo tai puurunkoinen PreCut-talo.

torstai 24. marraskuuta 2016

Kolme sukupolvea

Saarni³ on avattu! Blogissamme kerromme kolmen sukupolven talon suunnittelun ja rakentamisen vaiheista.
  
Meillä on tässä vähän haastavampi rakennusprojekti menossa, sillä olemme tekemässä tiukalla budjetilla taloa kolmelle sukupolvelle. Teemme taloa, josta tulee koti meille, lapsillemme ja lasten mummille. 

Mummi on juuri jäänyt eläkkeelle ja jättänyt hektisen työelämän taakseen. Mummin pikku päivänpaisteet ovat molemmat vielä alle kouluikäisiä, joten vauhtia riittää. Me, ruuhkavuosia elävät vanhemmat, yritetämme luovia tämän kaiken keskellä.  

Ajatuksena meillä oli tähän projektiin lähdettäessä, että mummi saadaan lähelle asumaan ja hän saa olla päivittäin osa lastenlastensa elämää. Samalla me saamme mummilta apua arjen pyörittämisessä. Yhteisöllistä asumista ja elämistä, huolehditaan toisistamme. Niin kuin ennen vanhaan.  

Tätä päätöstä on harkittu ja punnittu pitkään. Vaikka rakennamme talon, jossa ollaan kaikki saman katon alla, niin mummilla tulee olemaan ihan oma koti toisessa kerroksessa. Haasteita tässä projektissa ja asumismuodossakin varmasti tulee olemaan, sitä emme epäile. Tätä on työstetty hiljalleen jo muutaman vuoden, joten päämäärä on kaikilla kirkkaana mielessä. Nyt pääsemme vihdoin rakentamaan Sievitalon Saarnin omalaiseksemme, koti kolmelle polvelle = Saarni³.