torstai 24. marraskuuta 2016

Kolme sukupolvea

Saarni³ on avattu! Blogissamme kerromme kolmen sukupolven talon suunnittelun ja rakentamisen vaiheista.
  
Meillä on tässä vähän haastavampi rakennusprojekti menossa, sillä olemme tekemässä tiukalla budjetilla taloa kolmelle sukupolvelle. Teemme taloa, josta tulee koti meille, lapsillemme ja lasten mummille. 

Mummi on juuri jäänyt eläkkeelle ja jättänyt hektisen työelämän taakseen. Mummin pikku päivänpaisteet ovat molemmat vielä alle kouluikäisiä, joten vauhtia riittää. Me, ruuhkavuosia elävät vanhemmat, yritetämme luovia tämän kaiken keskellä.  

Ajatuksena meillä oli tähän projektiin lähdettäessä, että mummi saadaan lähelle asumaan ja hän saa olla päivittäin osa lastenlastensa elämää. Samalla me saamme mummilta apua arjen pyörittämisessä. Yhteisöllistä asumista ja elämistä, huolehditaan toisistamme. Niin kuin ennen vanhaan.  

Tätä päätöstä on harkittu ja punnittu pitkään. Vaikka rakennamme talon, jossa ollaan kaikki saman katon alla, niin mummilla tulee olemaan ihan oma koti toisessa kerroksessa. Haasteita tässä projektissa ja asumismuodossakin varmasti tulee olemaan, sitä emme epäile. Tätä on työstetty hiljalleen jo muutaman vuoden, joten päämäärä on kaikilla kirkkaana mielessä. Nyt pääsemme vihdoin rakentamaan Sievitalon Saarnin omalaiseksemme, koti kolmelle polvelle = Saarni³. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti