keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Aloituskokous ja tehopäivä

Tänään oli tehopäivä.

Aamu starttasi valtontakameratolpan viimeistelyllä ja siirrolla tontille. Puolilta päivin oli aloituskokous teknisessä toimistossa rakennusvalvonnan kanssa. Saa rakentaa ja aloittaa louhintatyöt, jee! Käytiin monta asiaa läpi ja saatiin Pientalotyömaan valvonta ja tarkastuskirja täytettäväksi rakentamisen aikana.

Matkalla kotiin yritin soittaa Sievitalon kautta tulevalle KVV-vastaavalle, koska hän ei ollut vieläkään hyväksynyt kutsua liittyä lupapisteeseen tekemääni KVV-työnjohto ilmoitukseen ja se pitäisi nyt hoitaa. En saanut häntä kiinni, oli vastaajassa viesti, että on lomalla.

Kotona soitin Sievitalon asiakaspalveluun, josta ei tänään saatu ketään kiinni. Olivat ilmeisesti koulutuksessa tai jossain muualla, kun vastaajassa oli viesti, ettei ole tänään tavoitettavissa. Yritin tavoittaa myös talomyyjää, puhelu koputti enkä jaksanut odottaa.

Soitin Perustavalle ja sain heille ilmoitettua, että suunnittelemamme korkojen nosto 900mm on rakennusvalvonnan puolesta ok. Perustavan yhteyshenkilö kuittaa, että ok, tämä menee tästä eteenpäin, mutta ole vielä yhteydessä perustussuunnittelijaan ja ilmoita hänelle myös.

Soitan perustussuunnittelijalle, hälyttää oudosti ja yhdistyy jollekin muulle henkilölle, joka sitten toteaakin, että onkin itseasiassa juuri oikea henkilö, koska hän onkin se, joka itse suunnittelee juuri meidän kohteen perustukset. Ilmoitan hänelle saman kuin Perustavan tyypille, että korkoja nostetaan 900mm. Tämäpä sanoo, että selvä homma, mutta tarvitsemme Sievitalolta korjatut kuvat, että voimme jatkaa eteenpäin, koska niin se homma vaan menee. Kysyin samalla neuvoja täyttöjen osalta, kun tuo tontti on haastava ja sain hyvät neuvot.

Soitan taas Sievitalolle, mutta nyt suoraan arkkitehdille, joka on jo entuudestaan osoittautunut erittäin mukavaksi tyypiksi. Hän vastaa puhelimeen ja korkomuutos käydään hänen kanssaan läpi. Hän lupaa hoitaa asia ja laittaa eteenpäin. Huh, hyvä.

Perustavan tyyppi soittaa ja ilmoittaa, että minun pitääkin pyytää Sievitalolta muutoskuvat ja ilmoitan, että juuri tein niin ja hän kuittaa, että ok.

Soitan sähkösuunnittelijalle ja kysyn lisätietoja tonttikeskuksen kytkennästä, syöttökaapeleiden tilaamisesta Sievitalolta ja maadoituskuparikaapelin tilaamisesta ja asentamisesta. Pidempi puhelu hyvine selityksineen ja ohjeineen aina suojaputken asennuksesta ja tallin sähkövarauksen tekemiseen. Puhuttiin siinä samalla myös valaistuksesta ja suunnitelmien tekemisestä, jotka ilmeisesti valmistuvat viikolle 18 mennessä.

Soitin seuraavaksi louhintayritykseen ja tiedustelin seuraavaa mahdollista vapaata aikaa, joka olisi jo ensi viikolla torstaina. Ohjeistusta tuli esivalmisteluista ja aika lyötiin lukkoon, mutta kuitataan vielä sähköpostilla, kunhan saadaan ensin varattua katselmus ennen louhintaa.

Soitan siis seuraavaksi konsultointiyritykseen varatakseni katselmuksen ja tärinämittareiden asennuksen. Konsultointiyrityksen tyyppi on lomalla ja vastaaja ilmoittaa, että sähköpostilla tavoittaa silti. Laitoin sähköpostia ja jäin odottamaan vastausta. Sitten lähdin töihin.

Töihin päästyäni oli Sievitalon arkkitehti jo laittanut korjatut kuvat sähköpostiini, jee! Nopeaa! Vertasin uusia kuvia lupakuviin ja huomasin, että oli ilmeisesti tullut sähköpostin liitteenä nuo lupakuvat, eikä korjatut kuvat, joten meiliä arkkitehdille ;)

Arkkitehti on mukava tyyppi kuten jo sanoin ja uskoisin, että hymiön kera tulee aikaisin aamulla korjattu meili. Seuraavaksi työt keskeyttää konsultointiyrityksen meili ja muutaman meilin vaidon jälkeen on myös katselmointi ja tärinämittareiden asennus sovittu ensi viikon tiistaille. Voin siis kuitata louhintayritykselle vielä illalla tai huomenna, että suunniteltu päivä onnistuu.

Alkaa olla myöhä, hoidan loput työt ilman taukoja ja lähden kotiin. Kotona syön ja käyn suihkussa. Otan tabletin käteeni ja alan kirjoittaa tätä tekstiä. Olen valmis, menen nukkumaan ja odotan innolla huomista, koska huomenna on reissu Omega-keittiöiden toimipisteelle suunnittelemaan keittiötä ja muita kiintokalusteita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti