sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Luonnoskuvia

Palataanpa ajassa pari kuukautta taaksepäin ja käydään läpi muutama asia luonnoskuvista.

Sievitalo toimitti meille luonnoskuvat kun vihdoin viimein olimme saaneet pohjakuvan kaikkine muutoksineen ja sitä edeltävinä muutoshintakyseilyneen valmiiksi lopulliseen muotoonsa. Pohjakuvaa tai oikeastaan toimitussiältöä veivattiin tosiaan aika paljon, mutta kaikki sen suhteen sujui kuin rasvattu. Kiitos siitä Sievitalon talomyyjä Ulla Suomalan, asiakaspalvelupäällikön Helena Timlinin sekä tarjouslaskennan porukoiden. Saimme aina kaiken kysymämme selville.

Asioiden ja hintatietojen selvittäminen on sujunut erittäin ystävällisesti ja joustavasti joka kerta niitä tiedustellessamme ja vaihtoehtoja kysyimmekin varmaan kyllästymiseen asti. Kun pohjakuva ja toimitussisältö oli lyöty lukkoon, saimme sähköpostiin luonnoskuvat julkisivusta sekä leikkauskuvan.

Leikkauskuvasta pääsimme oikeastaan ensimmäistä kertaa näkemään yläkerran sisäkaton muodon, joka riittävästi korotetun seinän ansiosta, poikkeaa normaalista kattoristikon mallista siten, että sisäkatolle ei jäänyt kuin pienet pätkät kulmiin vinoa osuutta.

Kehäristikko www.sepa.fi

Käyttöullakko www.sepa.fi

Vaihtoehtona meillä jossain vaiheessa oli myös käyttää kehäristikoita ja saada paljon enemmän neliöitä yläkertaan, mutta sillon olisi ollut myös paljon enemmän vinoa sisäkattoa vaikka lattiapinta-alaa olisikin ollut reilusti enemmän. Onneksi siinäkin lopulta päädyimme järkevästi ja käytännöllisesti tähän lopulliseen vaihtoehtoon.
Saarni³ lopullinen leikkauskuva

Luonnoskuvista otimme tulosteita ja iltaisin yleensä suunnittelmme julkisivukuviin vaihtoehtoja erilaisista värityksistä. Oli aikamoinen pohdinta pelkästään ikkunoiden ja ovien ulkopuolen ja smyygien värityksen suhteen kuten myös katemateriaaalin, rännien, syösyputkien, otsa- ja nurkkalautojenkin suhteen. Aika monta variaatiota siinä käytiin läpi.

Päätimme myös, että tahdomme julkisivuun tehostelaudoitusta. Siinä oli myös aika urakka kaikkine vaihtoehtoineen. Lasten värikynät olivat kovalla käytöllä kun aikuiset värittivät luonnoskuviin julkisivua yömyöhään.

Lopulta sekin homma oli paketissa luonnoskuviin pyydettiin muutaman kerran muutosta ennen kuin lopputulos oli miellyttävä. Tämä kaikki siis ajoittuu ajankohtaan juuri ennen luonnospalaveria ja siitä löytyykin jo oma postaus tältä LuonnospalaveriTäältä voit käydä katsomassa miltä Sievitalon Saarni 147 julkisivu näyttää.

Itä

Länsi
Pohjoinen


Etelä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti