maanantai 3. huhtikuuta 2017

Pohjakuva

Vaikka loppupeleissä pohjakuvaan ei ehkä tullutkaan ihan niin paljon muutoksia kuin miltä se meistä tuntuu, niin on vaikea lähteä yksityiskohtaisesti kertomaan mitä kaikkea suunniteltiin, kysyttiin ja puntaroitiin. Ihan kaikkea kysyttiin ja aina saatiin vastaus. Aika monta muuta talovalmistajaa ollaan käyty läpi, mutta Sievitalolta olemme kyllä saaneet parasta ja joustavinta palvelua kaikkiin ehkä vaikeastikin toteutettaviin kysymyksiimme. 

Lyhyesti jos pohjakuvan muutoksista sanotaan niin lähtökohtana on Saarni 147 pohja. Yksi makkari pois ja tilalle eteinen, josta portaat yläkertaan. Runkosyvyyden kaventaminen, jotta jänneväli sallii yläkerran riittävän tukevana. 

Sievitalolla on ainakin yläkerrallisissa malleissa koolausväli K300 eli 30 cm välein on kantavaa rakennetta, jolloin yläkerran lattia on erittäin tukeva eikä notkumista tapahdu. Käsittääkseni joillain muilla valmistajilla on K600. Toki tuota rakenteen taipumista myös säätelee joku pykäläkin.

Lisää muutoksia pohjakuvaan oli teknisen tilan poistaminen ja siirtäminen liukuovien taakse kodinhoitohuoneeseen ja koko khh+sauna tilojen kääntäminen 90 astetta, jolloin saimme khh:n uloskäynnin saman katoksen alle sisääntulon kanssa joka oli myös siirtynyt samalle puolelle sen yhden mh:n poiston yhetysessä ja entisen eteisen paikalle tuli wc. 

Päämakkarin ja keittiön välistä poistettiin wc ja pieni vaatehuone. Keittiöön lisättiin erillinen tukeva seinä, jota vasten keittiö kylmälaitteet tullaan sijoittamaan ja takka toiseen suuntaan kohti olohuonetta. 

Lopulta päädyimme myös poistamaan kahden pienemmän makuuhuoneen välisen seinän ja jättämään sille vain varauksen. 

Takaterassin päätimme rakentaa koko talon levyisenä ja 2,5m syvänä maksimoideksamme katetun oleskelutilan ulkona. 

Yläkertaan sitten tuli tehtyä yhtä avaraa tilaa koko matkalle. Oma wc ja suihku sekä pieni keittiö, oleskelutilaa ja avoin makuuhuone, myös oma pieni parveke. Yläkerta tullaan tekemään Sievitalon toimesta levypinnalle poislukien märkätilat, jotka valmiiksi asti, josta sitten itse jatkamme loppuun. 

Ehkä niitä muutoksia sittenkin oli paljon eikä tämä ollutkaan ihan niin lyhyesti selostettu...
Saarni³ alakerta

Saarni³ yläkerta, mummola

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti