maanantai 23. lokakuuta 2017

Raksaviikko 19: Työmaapalaveri ja uudet kuviot


Tämä viikko alkoi odottavissa ja jännittyneissä tunnelmissa blogin ja muun somen päivittämisellä. Vaikka viimeisen parin viikon aikana raksalla ehti tapahtua näennäisesti paljon, kun villaa ja kipsilevyjä asenntettiin, niin silti tuntuu turhauttavalta, kun materiaaleja ja aikaa menee hukkaan. Siksi odotimme kovasti tiistaiaamun työmaapalaveria.

Paikalle oli saapunut ensimmäisenä työpäällikkö, jonka seuraan liittyi vielä toinenkin työpäällikkö. Vahva edustus paikalla Sievitalolta. Pian paikalle saapui myös uuden timpuriporukan työnjohtaja sekä Nalle, meidän vastaava mestarimme. Me olimme myös molemmat paikalla. Korvapuustit oli tarjolla koko joukolle. Siis pullat ja aamukahvit.

Heti asiaan. Kävimme kolme tuntia lävitse reklamaatiolistaa raksasta kohta kohdalta. Välillä käytiin hieman kiivaampaakin keskustelua muun muassa keittiön väärään paikkaan asennetusta ja kertaalleen jo siirretystä iv-kanavasta. Saatiin tähän asiaan vihdoin ratkaisu, toteusta vielä odotellaan.

Iv-kanavan oikea paikka on noin tuon leiman kohdalla.
Lasten makuuhuoneiden välinen seinä puretaan uudelleen ja tehdään taas kokonaan uusiksi. Onneksi. Se tehdään vahvemmaksi ja kiinnitetään kokonaan, myös lattiaan. Pari muutakin väliseinärungoissa olevaa virhettä oikaistaan ja vahvistetaan.

Keittiön yhtä väliseinää joudutaan siirtämään pari senttiä, jotta saamme suunnitellut kalusteet mahtumaan. Tämäkään ei onneksi ollut iso juttu, sillä tuo seinänrunko oli itse asiassa vain kolmella ruuvilla ja liimalla kiinni.

Julkisivun viimeistely saatiin selväksi ja se totetutetaan kun sisätyöt on saatu valmiiksi. Tässäkin oli muutamia pieniä juttuja, ei mitään suurta.

Julkkari näyttää nyt hyvältä
Suurin ja myös vaarallisin ongelma oli kuitenkin sähköt. Koska edellinen timpuriporukka oli onnistunut poraamaan kipsilevyruuveja sähköjohtoihin, niin nyt joudutaan selvittämään mihin kaikkialle on mahdollisesti porattu, vaihtamaan osa sähköjohdoista ja mittaamaan sähköt.
sähkökaapeli on ottanut osumaa

Hmm... oliskohan kenties osunut tässäkin, jep.

Koska kipsilevyjä joudutaan ottamaan pois seiniltä, jo pelkän huonon asennuksen takia, samalla päästään tarkastamaan villoitus, sähköjohdot ja koolauksiin käytetty huono puutavara.




Pieni soiro villaa puuttuu...

Ei ihmekään, että kipsilevy pullottaa jos alta löytyy pystyssä olevia nauloja...
Palaveri sujui hyvässä hengessä ja olimme kaikki asioista lopuksi samaa mieltä. Nyt odotukset on korkealla uusien timpurien ja työnlaadun suhteen. Maanantaina raksaviikolla 20 alkaa toisen kerran jo purkutyöt meidän uudisrakennustyömaalla.

Ihan ei päästy seuraavan viikon maanantaihin asti, kun jo torstaina Sievitalon työpäälliköistä toinen soitti. Vasten aiempaa informaatiota hän ilmoitti jatkavansa meidän projektissa loppuun saakka. Olivat lisäksi palaveeranneet tilanteestamme ja lopputuloksena olikin, ettei tiistaisessa tapaamisessa mukana olleen uuden timpuriporukan yritykseltä otetakaan palvelua, vaan sen sijaan jo kertaalleen työt keskeytetyn timpuriporukan yrittäjälle annetaan mahdollisuus korjata tehdyt virheet uusien työmiesten voimin.

Sisälevytysten purku ja niiden alta paljastuvien virheiden arviointi tultaisiin aloittamaan jo lauantaina. Puhelu oli kohtalaisen pitkä. Pelisäännöt tehtiin selväksi ja perusteellinen selvittely luvattiin sekä priima työnjälki edelliseen verrattuna. Oli kyllä tiistaisessa palaverissakin selvillä, ettei työpäällikötkään sulattaneet kaikkia tehtyjä virheitä ja olivat itsekin tyrmistyneitä nähtyään miten työmiehet olivat töitä tehneet.
Siististi leikattu villa odottaa asennusta...

Vähän on hurjan näköistä villoitusta...

Ei näin,
eikä näin...
Kas, sieltähän puuttuu koko koolinki ja uretaanikin myös. Näppärästi peitetty villalla...

Tässä kohtaa sitten selviteltiin sähköpostilla sen aiemman lattiavaluhässäkän aiheuttamaa ongelmaa. Alapohjaan vaihdettiin 2x50mm EPS-levyjen tilalle 70mm Finnfoam FF-PIR-levy ja sain nyt vasta uudet detalji- ja rakennekuvat, jotka olivat kuitenkin virheelliset. Suunnittelu oli saanut tiedon, että olisi käytetty 2x70mm Finnfoam XPS-levyjä, vaikka todellisuus oli 100mm EPS + 70mm FF-PIR.

Tästä johtuen tarjoiltiin U-arvoa alapohjalle, johon suhtauduin niin epäilevästi, että ehdin jo ottaa puhelun Finnfoamin pääkonttorille. Finnfoamilta juttelin  teknisentuen asiantuntijan rakennusinsinöörin kanssa, joka ystävällisesti ja kansantajuisesti teki minulle puhelimessa tarvittavat laskelmat. Matemaattisesti laskelmat olivat kunnossa ja muuttuneet eristemateriaalit sekä niiden muuttunut vahvuus vaikuttivat U-arvon laskennassa ainoastaan kolmanteen desimaalin, joten sen suhteen ei muutoksia.

Päätin soittaa Erkille, joka on timpuriporukan työnjohtaja sekä yrittäjä. Halusin kysellä, millä mielin hommaa lähdetään jatkamaan edellisen katastrofin jäljiltä, sekä ilmoittaa muuttuneesta lukituksesta, että hän pääsee lauantaina taloon sisälle. Kohtuu pitkä puhelu hänenkin kanssaan ja hyvässä mielessä, tietysti. Selvisi, että hän saa uuden hyvän porukan laivalla vasta maanantaina, mutta aikoo itse tulla lauantaina hommiin.

Lauantaina sitten tapasin Erkin, joka oli jo tässä vaiheessa muutamia levytyksiä ehtinyt purkamaan. Hetken juteltua selvisi, ettei ihan kaikki info ollut taaskaan kulkeutunut työpäälliköltä itse suorittavaan portaaseen saakka.

Tämä informaation kulku Sievitalon suunnasta tekijöille tuntuu olevan suuri ongelma, koska itse Sievitalo suhtautuu aina ongelmiin ja reklamaatioihin hyvin, mutta kaikki info ja ohjeistus, josta ollaan sovittu, ei kulkeudu eteenpäin.

Noh, otin siinä sitten pitkän kaavan mukaan kaikki epäkohdat esiin ja kävimme asiat läpi. Pitkä tovi siinä vierähti, mutta kaikki tuli selväksi ja määrätietoisin askelin hommaa lähdetään nyt suorittamaan.

Huonoa ja puutteellista villoitusta paljastui kipsilevyjen alta. Villoitus on onneksi helppo korjata tai vaihtaa kokonaan. Enimmäkseen olemme huolissamme kipsilevyruuveista, joita on porattu sähköjohtoihin. Alustavasti pikaisella tutkimisella vioittuneita sähköjohtoja löytyi keittiön, olohuoneen, makuuhuoneen 1 ja makuuhuoneen 2 seinistä. Yläkertaa päästiin tutkimaan vasta sunnuntaina.
Aika hazardi...

Vähän isompi pala villaa puuttuu...
Sununtaina Erkki jatkoi kipsilevyjen purkamista ja vaurioiden selvittelyä yläkerrassa. Kävimme illalla katsomassa mitä levyjen alta oli löytynyt. Useassa paikassa sähköjohdot olivat saaneet osumaa. Villaa puuttui myös vähän sieltä täältä. Muutama tunti vierähti kirjatessa ylös asioita, joihin tulisi puuttua maanantai aamuna.

Pieni A4-kokoinen pala villaa unohtunut...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti