keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Puu kaatuu...!

Toukokuu 2015. 

Hetken mietin mitä tehdä tontilla oleville puille. Päätin kaataa suurimman osan itse ja antaa ammattilaisen hoitaa vaikeat tai sellaiset, jotka saattavat kaatua tielle tai naapurin puolelle. 



En omistanut moottorisahaa, joten mielenkiinnosta ajattelin sijoittaa Starkin halpisvehkeeseen. Park moottorisaha 99€ ja 5 vuoden takuu. Myyjän mukaan, joka kerta kun noita tuotteita oli tuotu takuuseen, niin asiakas oli heti saanut uuden hyllystä. Laadusta ei kyllä tarvinnut puhua, mutta koneessa oli aika pitkä laippa ja hei, tuo takuu ja hinta!







Lisäksi Tokmannilta mukaan tarttui lähes yhdellä kädellä käytettävä Hyundai mini-moottorisaha lähinnä risujen ja oksien katkomiseen. Eikä siinäkään hinta päätä huimannut. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi kyllä voinut panostaa yhteen kunnon moottorisahaan, jossa olisi ollut enemmän tehoa ja parempi ergonomia jne.

Aikaa nimittäin kului turhan paljon hinkatessa tehottomalla sahalla isompia puita ja se oli raskasta. Vinkki: osta kunnon saha, sillä se säästää käyttäjää, säilyy pidempään kunnossa ja tulet sitä kuitenkin omakotitaloasujana tarvitsemaan jatkossa milloin mihinkin. Vänkärauta on myös iso apu puita kaadettaessa.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti